Liity jäseneksi

MENNEITÄ NÄYTELMIÄ

Vuosisadan rakkaustarina - SIG-musikaali

HUOM! Näytelmän esitykset ovat päättyneet. Suurkiitos kaikille katsojille!

Tiina ja Juhani ovat menossa naimisiin ja hääjuhlassa ilo on ylimmillään. Juhla päättyy kuitenkin odottamattomalla tavalla, kun Susanna saa tilaisuuden puhua morsiamen kanssa. Miten vuosisadan rakkaustarina on kestänyt nämä vuosikymmenet? Miten Tiinan ja Juhani kävi? Entä Mariannen, Voiton, Turon, Susannan ja muiden samalta luokalta Vaisaaren koulusta? Vaikka onni ei aina ole kestänyt, niin unelmistaan yksikään heistä ei ole vielä luopunut. Raision Teatterin suurproduktiossa kerrotaan 80-luvun alussa Vaisaaren koulun yhden luokan oppilaiden tarina: kertomus Tiinan ja Juhanin rakkaudesta ja samalla jo keski-ikään ehtineiden nuorten tahdosta löytää se elämässä tärkein.

SIG-yhtyeen musiikki on osa suomalaista pop- ja rockmusiikin historiaa ja samalla myös tärkeä osa Raision kaupungin kulttuurihistoriaa. Raision Teatteri on halunnut tarttua juhlavuotensa 2015 merkeissä tähän teemaan. Teatteri tuo ensi-iltaan kanta-esitettävän musikaalin, joka perustuu SIG-yhtyeen tuotantoon ja johon on saatu mukaan myös aikaisemmin julkaisemattomia ja yleisölle aivan uusia SIG-kappaleita.

Idean isänä toimii raisiolainen Tuomo Saarinen, joka on työryhmineen tehnyt käsikirjoituksen. Musikaalin ohjaa Mirja Ahonen, koreografian tekee Jenni Uimonen ja musiikin sovittaa sekä johtaa Jouni Lehtonen.

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan kanssamme näytelmästä ja SIG-yhtyeen kappaleista!

Kirjoittanut: Tuomo Saarinen
Ohjaus: Mirja Ahonen

Ensi-ilta: Pe 6.3.2015 klo 19.00

Liput: 20/18 €

Esityspaikka: Raision vanha kauppa-opisto, Juhaninkuja 3, 21200 Raisio

 

 

 

 

 

Meillä voit maksaa Smartum palvelusetelillä

Varaa lippu näytökseen

Raision Teatteri ry.
info ( at ) raisionteatteri.net